Download DK - Jacobsen
Transcript
SF TAKUU Mikäli näissä tuotteissa ilmenee mitään virhettä laadun tai materiaalien suhteen KAHDENTOISTA KUUKAUDEN tai enintään tuhannen käyttötunnin aikana ostopäivästä TAKAAMME, että korjaamme tai harkinnamme mukaan vaihdamme viallisen osan veloittamatta työtunneista tai materiaaleista edellyttäen, että tämän takuun puittessa tehty korvausvaatimus tehdään valtuutetun Ransomes välittäjän kautta ja että vahingoittunut osa, jos niin vaadimme, palautetaan meille tai välittäjälle. Tämä takuu on lisänä, eikä poislue, kaikille lain edellyttämille ehdoille tai takuille. Emme kuitenkaan ota minkäänlaista vastuuta käytettyjen tavaroiden ollessa kyseessä, tai mikäli vika on mielestämme millään tavalla tai missään mielessä virheellisestä käytöstä, kohtuuttomasta varomattomuudesta tai tavallisesta kulumisesta johtuva, tai aiheutunut muiden kuin meidän tarkoitusta varten välittämiemme ja hyväksymiemme varaosien tai lisäosien käytöstä. Ei-suositellun öljyn tai voitelunesteen käyttö mitätöi takuun. Takuu ei kata kuljetuksessa aiheutunutta vahinkoa eikä normaalia kulumista. MYYNTI & HUOLTO Valtuutettujen myyjien ja huoltajien verkosto on olemassa ja heidän tietonsa on saatavilla välittäjiltä. Kun koneesi tarvitsee huoltoa tai varaosia takuukauden aikana tai sen jälkeen, ota yhteys myyjääsi tai mihin tahansa valtuutettuun välittäjään. Muista aina ilmoittaa koneesi rekisteröintinumero. Jos kuljetuksen jälkeen esiintyy mitään selvää vikaa, ilmoita siitä välittömästi koneen myyjälle. TÄRKEITÄ NUMEROITA. On suositeltavaa, että kaikki tärkeät numerot merkitään tähän: Käynnistimen kytkin:- ............... Dieselsäiliö :- ............... On myös suositeltavaa, että koneen ja moottorin numerot merkitään muistiin. Koneen sarjanumero sijaitsee rekisteröintikilvessä ja moottorin sarjanumero löytyy pakosarjan alta käynnistysmoottorin yläpuolelta. Koneen numero :- ............... Moottorin numero :- ............... SF-E-70